Säihkenäyttämö (ebook)

Säihkenäyttämö (ebook)

16,99
AÑADIR FAVORITONo disponible+ info

Información

Envío y devoluciones

Säihkenäyttämö on itsenäinen jatko-osa jännitysnäytelmälle, joka sai alkunsa romaanissa Amerikkalainen tyttö. Eletään 2000-luvun alkua ja amerikkalaisen tytön kuolemasta syksyllä 1969 on kulunut jo aikaa. Silti sen jälkeiset traagiset tapahtumat kietovat edelleen Seudun ihmisten kohtalot toisiinsa. Johanna asuu Solveigin kanssa rajametsän vieressä, joka loppuu etelässä Toisella niemellä sijaitsevaan Talvipuutarhaan. Siellä on näytillä Seudun tarinat ja ympärillä soi tuttu musiikki. Kertomukset, päiväunelmat ja musiikki, joita voi luulla vain lapsuuden muistoiksi, muuttuvatkin joksikin muuksi, todelliseksi ja raa'aksi. Eräänä päivänä Johanna kohtaa rajametsässä Ulla Bäckströmin. Ulla on ollut Talvipuutarhassa ja tavannut siellä henkilön, joka on kertonut hänelle vanhoista asioista: pojasta metsässä, amerikkalaisesta tytöstä. Ja vain muutaman päivän päästä tästä kohtaamisesta Ulla kuolee. Johannan elämään ilmaantuu myös toinen hirviö, joka saa Johannan pelkäämään ja laittaa kaiken liikkeelle. Fagerholmin nerokas ja omalakinen romaani vie lukijan kuvitelmien, unien, muistojen ja todellisuuden rajamaille. Säihkenäyttämö on moniulotteisen ja kiehtovan palapelin puuttuva osa. Kuten Talvipuutarhan salaisissa huoneissa, kaikuu myös romaanissa selvänä se, mistä ei puhuta, se minkä voi kenties vain aavistaa. .


Detalles del ebook
ISBN:
9789518516531
Editorial:
Kustannusosakeyhtiö Teos
Formato:
EPub con DRM
Idioma:
Finés
Idioma original:
Sueco
Género:
Literatura
Subgénero:
Historia de la Literatura

Referencia:

9518516531 |

EAN:

9789518516531

Otros ebooks de Monika Fagerholm.

ver todos